perjantai 27. maaliskuuta 2015

Ruostunut ruohonleikkuri

Tämä postaus ei liity talon kunnostamiseen, mutta pihan ylläpitoon kylläkin. Suunnitelmani oli kirjoittaa tällä viikolla taloon liittyvästä aiheesta, kuten aiemmin lupailemastani kellarin luukusta, mutta äskettäin tapahtunut yhteensattuma kiilaa nyt luukun ohi. Ja onhan ruoho tietysti pääsiäisen alla tavallaan ajankohtainen aihe.

Viime syksynä kävi niin onnettomasti, että vuonna 2008 uutena ostetun ruohonleikkurimme runko hajosi, tai oikeastaan ruostui puhki. Ruostunut keskikohta taipui mutkalle juuri sen verran, että se alkoi haittaamaan propellin pyörimistä. Tuollaista ongelmaa on hankala yrittää korjata, joten ajattelimme, että edessä on väistämättä uuden ruohonleikkurin osto. Tilanne harmitti erityisesti siitä syystä, että leikkurin moottori toimi moitteettomasti.

Talven aikana ruohonleikkurikysymys jäi muiden, ajankohtaisempien asioiden varjoon, kunnes lumen sulettua asia palautui mieliin. Pohdimme vaihtoehtoja, ja viime viikonloppuna tiedustelimme jopa sukulaisilta mahdollisuutta saada heidän vanha mutta toimiva ruohonleikkurinsa meille käyttöön. Mitään konkreettista emme kuitenkaan ehtineet asian edistämiseksi tehdä, sillä Pekka löysi sattumalta  toisen samanmerkkisen, käytöstä poistetun ruohonleikkurin. Tästä leikkurista oli moottori rikkoutunut, mutta runko vaikutti ehjältä.

Lähemmässä tarkastelussa leikkurit tosiaan osoittautuivat identtisiksi. Molemmista irrotettiin moottorit, ja juurituodun leikkurin runko tutkittiin ja puhdistettiin. Sitten vain kiinnitettiin vanhan leikkurimme moottori "uuden" runkoon, ja toivottiin, että se käynnistyy. Ja sehän käynnistyi! Jospa se jaksaisi toimia ainakin tulevan kesän ajan...


Tällaisen pihan omistaja arvostaa toimivaa ruohonleikkuria.

Hyötyliikunnan tarpeessa? Olen joskus leikannut nurmen mekaanisella leikkurilla,
mutta pakko myöntää, että siinä on aika kova homma. Tai parturoitavaa pinta-alaa
on liikaa. Tai sitten leikkurin käyttäjä on vain yksinkertaisesti laiska.
Veikkaan jälkimmäistä.

Kuin kaksi marjaa. Etualalla vanha puhkiruostunut leikkurimme, korokkeella
"uusi" moottorivikainen.

Moottorivikaisen runko oli ehjä, mutta tarvitsi hiukan huolenpitoa.

Poistoaukon suojaläppä täytyi ottaa vanhasta (takana olevasta) rungosta.
Edessä moottorivikaisen runko kiillotettuna.

Molemmat leikkurit uudelleen koottuina. Vasemmanpuoleisessa ehjä runko ja
toimiva moottori, oikeanpuoleisessa ruostunut runko ja rikkinäinen moottori.
Säilytämme sen kuitenkin toistaiseksi varaosien takia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti