Tärkeintä on se, mikä jää näkymättömiin

Tuvan lattia oli neljän vuoden pituinen projekti, joka aloitettiin hyvin pian kaupanteon jälkeen. Tuolloin lattiaa peitti epätasainen muovimatto, jossa oli puun pintaa jäljittelevä kuviointi (kuva 1). Poistimme muovin sekä sen alla olleet kerrokset, ja löysimme lopulta hyväkuntoisen lankkulattian (kuva 7). Irrotimme lankut varovasti, koska suunnitelmana oli käyttää niitä myöhemmin kammarin lattiassa. Kammarissa puolestaan oli erilaisten kerrosten alla ruskeaksi maalattu lautalattia (kapeaa lautaa), jota emme pitäneet säilyttämisen arvoisena varsinkaan, kun emme saaneet montaakaan näistä kapeista laudoista ehjinä irti.

Varsinainen työ tuvan lattian kanssa alkoi vasta, kun lankut oli poistettu. Lankkujen alla oli
lattiavasat, jotka olivat hiukan lahonneet. Pahemminkin olisi voinut olla, olihan talossa tehty ns. perusvirheet, eli a) lattia oli peitetty muovilla, b) talo oli ollut kylmillään, ja c) tuuletuskanava oli tukittu. Lattiavasat olivat kuitenkin edelleen puuta, eivät multaa. Lattialankkujen irrottamisen myötä esiin tuli myös vanha multapenkki, jonka yhteyteen oli päätynyt kaikenlaista eloperäistä ainesta, sekä käyttötavaroiden jäännöksiä. Lasinsirpaleita oli runsaasti, kuten vanhoissa multapenkeissä yleensä on. Vaatekappaleita löytyi useita, kuten myös pullonkorkkeja, nappeja sekä jyrsijöiden luita. Yksi muumioitunut rotta löytyi myös (kuva 11). Löydöt olivat hupaisia ja niitä oli hauska valokuvata, mutta oleellista tässä on se, mitä lattian alla ei ollut. Siellä ei ollut kosteusvaurioita. Ei hometta eikä sientä. Helpotus. Lapioimme kaiken irti lähtevän roskan ja mullan pois.




Kuva 1. Kaupanteon aikaan tuvan lattiaa peitti

epätasainen muovimatto.



Kuva 2. Vanhat listat irrotettiin varovasti ja

laitettiin talteen.

Kuva 3. Muovimaton alta
paljastui kovalevy
ja korkkimatto.

Kuva 4. Lattialla kovalevyt, vaalea neliö
lattiassa on kellarin luukku.

 

Kuva 5. Nurkasta löytyi jonkun ruokavarasto.



Kuva 6. Lankkulattian ja kovalevyn välissä oli

huopamainen kangas.



Kuva 7. Siisti lankkulattia oli ollut piilossa ties
kuinka monta vuotta. Onneksi se oli
säilynyt hyväkuntoisena.

 

Kuva 8. Lankut irrotettu vanhoista lattiavasoista.

Multapenkin lapiointi alkamassa.




Kuva 9. Lankut numeroitiin ja pinottiin kammariin

odottamaan siirtoa talliin.



Kuva 10. Arkeologin tapa siirtää muutama kuutio
multaa ulos rakennuksesta.



Kuva 11. Kaikkea löytyy. Huomaa muumioitunut rotta

lattiavasan vieressä.

Projektiksi projektissa muodostui lattian alla oleva kellari, jonka seinustoilta betonit olivat osaksi karisseet, ja lattiapintakin oli pahasti lohkeillut (kuva 12). Emme kuitenkaan poistaneet vanhaa betonia, vaan valoimme uudet seinät ja lattian vanhojen sisäpuolelle. Samalla uusimme tukkeutuneen tuuletusputken, joka johti kellarista tuvan länsiseinän aukkoon. Tämän lisäksi teimme toisen tuuletuskanavan kellarista joenpuoleiseen, eli eteläseinään (kuvat 13-17).




Kuva 12. Tällainen kellari tuli esiin 
lattialankkujen alta.

 

Kuva 13. Uusi betonipinta
kellarin lattiassa...

Kuva 14. ...ja tässä työkalu, jolla
levitimme betonin.



Kuva 15. Kellarin seinämiä vasten asetettiin verkot...



Kuva 16. ...ja verkkojen ympärille tallin seinissä
olleista vanerilevyistä rakennetut muotit.



Kuva 17. Tuuletuskanavan paikka.

Kuva 18. Betonia sekoitetaan...



Kuva 19. ...ja sekoitetaan. Aika monta
ämpärillistä kaiken kaikkiaan.







Kuva 20. Betonia kaadetaan muottiin.



Kuva 21. Kellarin uudet seinät kovettuvat.
Betonia kului seiniin noin puolitoista suursäkillistä.



Kuva 22. Kellari muotin poistamisen jälkeen.

Kellarin valmistuttua peittelimme tuvan maapohjan geotex-kankaalla, jonka päälle toimme kapillaarikatkosoraa reilunpaksuisen kerroksen. Sorakerrokseen laitoimme salaojaputket tuuletusta varten (kuva 23). Tämän jälkeen levitimme soran päälle uuden geotexin, jonka päälle laitoimme lecasoraa. Näin valmistui ns. "moderni multapenkki", joka varaa lämpöä talvella, mutta myös tuulettuu tehokkaasti.




Kuva 23. Maapohjan päällä on
tekstiili, jonka päälle laitetaan
kapillaarikatkosoraa. 
Putki on tuuletusta varten. 



Kuva 24. Sorakerros peitetään tekstiilillä.




Kuva 25. Kaikki kohdat lattiasta eivät valmistuneet
samaan tahtiin. Tämä murikka on vasta matkalla
omalle paikalleen kivijalkaan, kun vastakkainen 
nurkka on jo peitetty soralla.

 

Kuva 26. Puhdasta maapohjaa...



Kuva 27. ...ja soraa uunin edustalla.
 

Kuva 28. Toinen kellarin tuuletuskanavista
lähes paikallaan. Alimmat hirsikerrat on
suojattu paperilla.

Kuva 29. Lecasoraa tuvan etelänurkassa.

 

Kuva 30. Lattiavasojen raaka-materiaalia tarkastetaan.

Lecasorakerroksen päälle asettelimme uudet lattiavasat (kuva 31). Jokainen, jolla on kokemusta tämän kaltaisesta vanhan rakennuksen kunnostustyöstä tietää mitä tarkoitan, kun sanon, että on suorastaan terapeuttista tuoda taloon jotain pysyvää ja näkyvää, kun on ensin vuosikaudet ainoastaan kärrännyt sieltä tonneittain pilaantunutta tai muuten vain kelvotonta materiaalia ulos. Eläköön lattiavasat! Kun lattiavasat olivat paikoillaan, laitettiin niiden välisille alueille lecasorakerroksen päälle eristeeksi pellavaa, ja päälle uusi lankkulattia. Harkitsimme kiertolankkujen asettamista kalanruotomallisesti, mutta Pekka päätyi kuitenkin sovittamaan ne jiiriin (katso kuva 32). Lattiaan tehtiin kellariin johtava luukku, mutta sen paikkaa siirrettiin metrin verran keskilattian suuntaan (kuva 35). Aiemmin luukku oli ollut leivinuunin edessä (kuva 4). Luukun tekemisestä tehdään erillinen lyhyt postaus myöhemmin.



Kuva 31. Höylättyjä lattiavasoja sovitetaan paikoilleen.

Kuva 32. Kiertolankkuja sovitetaan uunin ympärille.

Kuva 33. Lattialankkujen sovitusta.

Kuva 34. Lankut kiinnitettiin toisiinsa

tapittamalla, ei ponttaamalla.



Kuva 35. Kellarin sisäänkäynnin paikkaa siirrettiin

lähemmäksi keskilattiaa.



Kuva 36. Lattialankut paikoillaan.


Olemme käyttäneet kierrätettyä puumateriaalia useiden rakenteiden kunnostuksessa, mutta lattiavasoja sekä -lankkuja varten ostimme uutta puuta. Mäntypuiset lankut tilasimme Askolasta Puutavara Eero Koskelasta, ja tunnustetaan nyt vielä sekin, että tuppeen sahattuja olivat. Lankkujen leveys on 20cm ja paksuus 4cm. Tämän lattiaratkaisun hyviin puoliin kuuluu jo mainitun lämmönvarausominaisuuden ja tuulettuvuuden lisäksi helppohoitoisuus: lattian avaaminen tarvittaessa on yksinkertainen toimenpide. Suurin osa lattian uusimiseen sisältyneestä työstä on sellaista, mikä ei näy lopputuloksessa, vaan jäi piiloon rakennuksen perustuksiin. Tällä hetkellä varsinainen lopputuloskin on katseilta piilossa, koska peitimme lattian suojapapereilla saman tien sen valmistuttua. Tuvassa on lattian valmistumisen jälkeen tehty, ja tehdään edelleen, töitä, emmekä halua vielä altistaa kaunista pintaa kulumiselle, likaantumiselle emmekä auringonvalolle. Lankkulattia odottakoon näkymättömissä vielä jonkin aikaa.

Salmiakkineliöt ojennukseen

Rautaporttimme ei luultavasti ole kovinkaan vanha, mutta se on mukavan näköinen, ja toiminut hyvin sen jälkeen kun oikaisimme sen. Alun pitäen toinen sen betonipylväistä oli kallistunut, mistä seurasi, että tallin puoleinen osa portista oli silminnähden vinossa. Portin pystypienat olivat osin vääntyneet, osin irronneet, joten kunnostus vaati pylväiden oikaisun lisäksi suoristamista ja hitsaamista. Samalla korjattiin myös portin rikkoutunut lukko.



Hangesta pilkottaa vain portin yläosa, mutta

siitä huolimatta valkoista taustaa vasten 
erottaa hyvin, kuinka vinossa portti oli.
Oikeanpuolimmainen salmiakkineliö on
vääntynyt kohti pylvästä.



Pylvästä suoristetaan.

 



Pylväs on saatu suoraksi, mutta portti näyttää

edelleen vinolta.

  

Pystypienoja oikaistaan ja hitsataan

takaisin paikoilleen.

 

Korjattu portti. Samalla korjattiin myös

portin lukko.

 





Siistiltä näyttää, mutta ei huolta, se on vain harhaa!



Kuva 1. Oikealla talli ennen kunnostusta. Vanhan

navetan ikkuna näkyy omenapuun takana.

Olemme kutsuneet tallirakennuksen keskimmäistä tilaa vanhaksi navetaksi, koska sieltä löytyi rakennuksen vanhimmat rakenteet, ja ainoat jäljellä olleet hirsirakenteiset seinät. Tila oli remontoitu melko äskettäin. Seinäpinnat olivat valkoista kipsilevyä, ja niihin oli ruuvattu metallikiskot hyllyjä varten (kuva 2). Päällisin puolin huone näytti siistiltä. Siisteyden illuusiosta huolimatta (tai ehkä juuri siitä johtuen)aloitimme tallin riisumisen nimenomaan tästä tilasta. Ensin sai lähteä lattiaa peittänyt muovimatto, sen jälkeen ryhdyimme irrottamaan metallikiskoja seinistä, sekä purkamaan pihan puoleista, ikkunallista seinää (kuva 3). Kipsilevyn alla oli muovia, koolingit ja villa, joka oli paitsi totaalisen kulahtanut, myös paikka paikoin surkuhupaisasti valahtanut olemattomiin. Sulloimme villat ja muovit säkkeihin odottamaan kuljetusta jäteasemalle (kuvat 4, 5 ja 7). Mikäli hirret olisivat olleet paremmassa kunnossa, olisimme kaiketi pitäneet tämän tilan umpinaisena huoneena. Huomatessamme, kuinka huonossa hapessa hirret olivat, päätimme purkaa kaikki neljä seinää, ja rakentaa kaksi niistä uudelleen. Näin saimme avoimen katosmaisen tilan, jota voi käyttää sekä työskentely- että esim. ruokailutilana. Tällä hetkellä katoksessa on vene talvisäilytyksessä.

Kuva 2. Metallikiskoja irrotetaan

remontoidun navetan seinistä.

Kuva 3. Hengitystään pidättänyt

hirsi saa vihdoin ilmaa.

 

Kuva 4. Pölypilven takana seinä, seinän purkaja ja

vuori villaa viereisessä huoneessa.

Kuva 5. Valahtaneet villat. Työnjohtaja näyttää

lannistuneelta.

 

Kuva 6. Moderni ikkuna

oheistuotteineen on tehnyt

tehtävänsä alla olevalle
hirrelle.

Kuva 7. Osa seinistä poistetusta villasta.

 


 

Kuva 8. Seinän purku vaiheessa.

Kuva 9. Ikkuna pitää kiinni viimeisillä voimillaan.
 

Seiniä purkaessamme toivoimme, että edes osa alla olevista hirsistä olisi säilynyt, mutta toive oli jotakuinkin turha. Neljästä hirsiseinästä saimme talteen vain kaksi käyttökelpoista hirttä. Kiinnostava löytö oli vanha luukku, jonka varovasti irrotimme päädynpuoleisesta seinästä (kuva 11). Luukku oli todella hieno, mutta kuten valtaosa hirsistä, sekin oli erittäin huonokuntoinen. Niinpä dokumentoimme sen, otimme siitä helat talteen, ja hävitimme loput.

Kun ikkunallinen seinä oli kokonaan purettu, huomasimme sen alla olleen mahtavan sokkelikiven. Kivestä oli näkyvissä vain osa, ja sen todellinen koko paljastui vasta, kun olimme saaneet sen kammettua ylös kuopastaan. Kiven mitat näin muistinvaraisesti ovat noin 200cm x 50cm x 30cm. Suunnittelimme kiven uudelleensijoitusta päärakennuksen sokkeliin, mutta päädyimme kuitenkin jättämään sen löytöpaikalleen sillä erotuksella, että käänsimme sen leveä sivu ylöspäin ja kaivoimme sen ylös maasta, jotta se saatiin kunnolla näkyviin (kuvat 12-14).

Kuva 10. Vanhan navetan ja laatoitetun

pesutilan välistä seinää.

 

Kuva 11. Kipsilevyn, muovin ja

villan alta löytyi luukku.

 

Kuva 12. Isokokoista sokkelikiveä kammetaan esiin.

 

Kuva 13. Isoa kiveä kammetaan

edelleen esiin.

Kuva 14. Kivi maan pinnalla.

Kun likaisin työ, eli seinien purkaminen oli tehty, rakennettiin tallin ja vanhan navetan väliin uusi seinä, johon tehtiin luukku helpottamaan puutavaran siirtelyä talliin ja sieltä ulos. Tämän jälkeen valettiin betonista kynnys lattian ja porraskiven väliin, ja rakennettiin tilaan uusi peräseinä. Kipsilevytetty huone oli muuttunut avoimeksi oleskelu- ja työtilaksi.



Kuva 15. Uuden seinän rakenteita vanhan

navetan ja tallin välissä.

 

Kuva 16. Uutta seinää laudoitetaan. Laudat ovat

peräisin navetan puretusta seinästä,

sekä päärakennuksesta.

 

Kuva 17. Luukku helpottaa puutavaran tuomista

ja viemistä.



Kuva 18. Peräseinän laudoitusta kiinnitetään.

 

Kuva 19. Kynnys kovettuu.

 

Kuva 20. Ei vielä aivan valmis, mutta kelpaa

jo vaikka työtilaksi.