sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Salmiakkineliöt ojennukseen

Rautaporttimme ei luultavasti ole kovinkaan vanha, mutta se on mukavan näköinen, ja toiminut hyvin sen jälkeen kun oikaisimme sen. Alun pitäen toinen sen betonipylväistä oli kallistunut, mistä seurasi, että tallin puoleinen osa portista oli silminnähden vinossa. Portin pystypienat olivat osin vääntyneet, osin irronneet, joten kunnostus vaati pylväiden oikaisun lisäksi suoristamista ja hitsaamista. Samalla korjattiin myös portin rikkoutunut lukko.


Hangesta pilkottaa vain portin yläosa, mutta
siitä huolimatta valkoista taustaa vasten 
erottaa hyvin, kuinka vinossa portti oli.
Oikeanpuolimmainen salmiakkineliö on
vääntynyt kohti pylvästä.


Pylvästä suoristetaan.
 

Pylväs on saatu suoraksi, mutta portti näyttää
edelleen vinolta.
  
Pystypienoja oikaistaan ja hitsataan
takaisin paikoilleen.
 
Korjattu portti. Samalla korjattiin myös
portin lukko.
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti