Periaatteen noudattaminen ei aina ole helppoa, vaikka onkin periaatteessa yksinkertaista. Oman lisänsä kuvioon tuo kahden asunnon välillä tasapainoilu. Se, mikä asumisasunnossamme (pitkäaikais-väliaikaisessa vuokra-asunnossa) tuntuu ylimääräiseltä, löytää helposti tiensä raksalle. Ja minkä raksalle jättää, sen edestään löytää. Useita banaanilaatikollisia tavaraa on kiertänyt saman reitin: asunto-raksa-kirppis/kierrätyspiste. Osa astioista on tehnyt täyden kierroksen ja palannut raksalla käytyään takaisin asumisasunnolle. Raksan banaanilaatikot käytiin läpi viimeksi syksyllä, ja osa niissä olleista tavaroista oli sellaisia, joiden olemassaolo oli tyystin unohtunut meiltä molemmilta. Tämä unohtunut aines siirrettiin nopeasti discard-pinoon, sillä miksi hautoa tavaraa, jota ei edes muista omistavansa? Tätä nykyä talossa säilytettävä irtain pikkuesineistö - joka koostuu lähes yksinomaan astioista ja keittiötarvikkeista, jotka olisivat asumisasunnossamme liikaa - mahtuu tuvan kaappiin ja parin piirongin laatikoihin.
Näiden laatikossa lymyävien ja tulevaisuutta odottavien esineiden lisäksi on olemassa tavararyhmä "pyhät lehmät", eli esineet, joihin liittyvä tunnearvo estää niistä luopumisen. Nämä ovat tällä hetkellä vapaamuotoisena asetelmana tuvan piirongin päällä. Öljylamppu on edesmenneen isoisäni perintöä, ja valaisimena aivan lyömätön. Se onkin tästä kokoelmasta eniten käyttöesine. Myös jalalliset mukit ovat silloin tällöin käytössä, kun nautimme tuvassa kahvia.
Ja jottei varsinainen asia, eli rakennuksen kunnostustyö aivan unohtuisi, tässä vielä tuore kuva kammarista joka tällä hetkellä toimii puutyöverstaana. Höyläpenkin päällä ränniputkien kiinnitysheloja sekä kokoamista odottava kimpiastia (joka ei niinkään liity talon kunnostukseen, mutta on mukavaa puuhastelua työn lomassa).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti